Sidonnaisuudet

Olen tavallinen palkansaaja ja valtion virkamies. Toimeentuloni perustuu päätoimen palkkatuloihin. Satunnaisesti sivutuloja voi tulla julkaisujen kirjoituspalkkioista ja puhujapalkkioista. Minulla on yhdessä puolisoni kanssa omakotitalon hankintaan ja remontointiin otettuja lainoja, joista oma yhteenlaskettu lainaosuuteni on n. 80 000 – 90 000 euroa. Omakotikiinteistön lisäksi minulla ei ole muuta merkittävää omaisuutta tai omistuksia.

Olen jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä:

Haapajärven metsästysseura ry
Julkisen Hallinnon Metsänhoitajat ry
Lappeenrannan Omakotiyhdistys ry
Lappeenrannan Rauhanyhdistys ry
Myötävirtaan ry
Rajaseudun Urhojen Palloilu Kerho ry
Saimaan Latu ry
Vainikkalan riistamiehet ry

Osallistun yhdistystoimintaan minulle tärkeiden asioiden edistämiseksi tai harrastuksen vuoksi. En ole pyytänyt enkä vastaanottanut miltään yhdistykseltä tai yritykseltä vaalitukea. Vaalikampanjan kulut aion pitää mahdollisimman pieninä ja maksaa kulut omista varoistani. Jos joku yksityishenkilö haluaa tukea vaalikampanjaani osallistumalla kulujen kattamiseen, niin otan tällaisen tuen mielihyvin vastaan.

Teen viralliset vaalirahoitusilmoitukset vaalirahoituslain mukaisesti.

Vapaaehtoinen ennakkoilmoitus vaalirahoituksesta Kuntavaalit 2021.